Niin siis mistä?
No maan lovesta kaivetusta keinun vanhasta ritilästä. Siellä se oli ollut hautautuneena hiekkaan ja rikkaruohoihin ties kuinka kauan. Sääliksihän sitä kävi.
Tovin sitä siinä pällistelin ja ihmettelin, kun olin saanut ritilän vihdoin kaivettua esille vihreälle nurmikolle. Tykästyin heti sen sään runtelemaan ja ötököiden nakertelemaan runkoon. Lienen vähän pöljä, mutta olen aina ollut hieman hulluna puuhun. Ei minusta sitä sisustuspuuseppää sitten koskaan tullut, eikä edes puuseppää, vaikka haaveena oli... No jos sitten näin harrastellen nikkarointia vaan, oman elämän iloks ja huviks.
"Jokainenhan on jo seppä syntyessään;
nimittäin oman onnensa seppä."
Ritilä sai olla hallin seinää vasten jokusen viikon. Siinä se ehti kuivahtaa ja putsaantua vuorotellen loppukesän tuulissa ja -sateissa. Vihdoin koitti se päivä, kun otin vasaran ja naputtelin muutaman riman irti kehikosta. MULLA OLI IDEA!
Jatkoaikaa tv-tasolle.
Pistosaha ja tasohiomakone, check! Keltainen spraymaali, check! Mattalakka-spray, sekin hollilla. Ja jos joku miettii "No entäs suojavarusteet?" niin olipa nekin päällä. Silti homman lopuksi sain kaivella pölyä nenästäni ja selvitellä päätäni maali- ja lakkahuuruista kahvikupponen kaverinani.
Sen verran hommaan kuitenkin tuli takapakkia, että mattalakka ei tietystikkään tuonut riittävää suojaa keltaisen spraymaalin päälle. Kuvittelin jo mielessäni sen kerran, kun lapset nakkaavat tuunatulle ja jatkoaikaa saaneelle tv-tasolle ketsupin peittelemän spagetin, niin ei olis taas äidin riemulla rajaa. "Mitäs sitten keksittäisiin?" *wondering* "Venelakka!" Nyt ei tarvitse muuten itkeä suuremmistakaan sotkuista ja pölytkin irtoaa puolikiiltävän lakan päältä, vaikka puhaltamalla!
Seuraavana aamuna kipittäen halliin ja testi, joko pinta on riittävästi kuivunut. Olihan se!
Ei muuta kuin yksin roudaamaan kolmannesta kerroksesta IKEAn, jo hieman kulahtanutta TV-tasoa portaita alas. Välillä rukoilin, että "Jos nyt horjahdan, niin toivottavasti refleksit toimivat edelleen" ja "Sehän on sitten tv-taso, joka siinä onnettomuudessa on ensimmäisenä alhaalla".
Tiedätte varmaan telkkarissa hyvin mainostetun liiman, jonka ansiosta ei enää tarvita nauloja? (Hyvin suosittu tuote varmaan rakennusmiesten piireissä, joille ohrapirtelö saattaa maistua työpäivää edeltävänäkin iltana.)
Purkin kyljessä lukee; "Sen pitää minkä lupaa". Harva puteli kuitenkaan osaa puhua, joten eihän se liima mitään pitänyt.
Kymmenessä sekunnissa piti olla rimat kiinni tv-tason päällä. Luvattu aika venähti kuuteen tuntiin ja avuksi piti ottaa puristimet.
Joka tapauksessa valmista tuli, vaikka työaika projektin parissa venähtikin. Siinä se lepää. Osa vanhaa, maasta kaivettua keinun ritilää olohuoneessa, vähän niin kuin "paraati paikalla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti