Miksi pitäisi olla tylsä porrasjakkara?

Ooo, onpa siitä kauan, kun olen viimeksi saanut kirjoiteltua tänne tekstiä. No siis tuunauksiahan on tehty silti, vaikkei niitä heti ole tänne päivitelty :)

Mutta jos tällä kertaa tuo porrasjakkara josta mielestäni tuli aivan mielettömän siisti ja sopii erityisen hyvin meidän perheen makuun <3

Tässä siis lähtötilanne. Kääk!
Meidän huushollissa todellakin niin paljon puupintaa, että tällaisten pikkusten mööbeleiden tuunaus muulle pinnalle helpottaa jo hieman tätä mun puuahdistusta :)










 Kuva on huono ja mun työtila varsin sotkuisessa jamassa :D 

Eli siis runko odottamassa spreijausta. Valitsin matta mustan spraymaalin, joka osottautui varsin hyväksi valinnaksi! 
Istuinosa ja porrasaskelmat otin irti maalauksen ajaksi ja puuosista hioin lakkapinnan paljaalle puupinnalle.

Jännittävin vaihe siis alkaa nyt!
En pahemmin ollut lukenut ohjeita, miten nyt tarkkaan ottaen kannattaa lähtee projektia tekemään. Näppäränä tyttönä ja jonkinlaista maalaisjärkeäkin omaavana ajattelin, että hyvin  lähtee hommat sujumaan, kun mulla on edes liisteriä, pensseli ja leikattuja sarjakuvia käsien ulottuvilla.

 Ei. Tätä ei pidä syödä vaikka onkin suhteellisen herkullisen väristä :)

JES!
Istuinosa valmis ja ihan mielettömän tyytyväinen. Pelkäsin saavani pojiltani selkääni, koska olinhan tärvellyt heidän muutamat Spiderman-lehdet, mutta sain anteeksi. Nuorimmainenkin (2.wee) käy taputtelemassa pahiksia (ja siinä samalla vähän hyviksiäkin) lättyyn ja hyvän tovin jaksaakin läiskiä istuinosaa :D 

Jakkaran istuinosan ja portaat sivelin vielä liimavesiseoksella, jotta sarjakuvien reunat eivät lähde kohoilemaan ja repeilemään.

  It's DONE!

Lattiavalaisimen uusi elämä.

Jälleen kerran olin uppoutuneena Pinterestin valloittavaan ja kirjavaan maailmaan, etsien ideoita ja hakien "sitä jotakin". Sitten kolahti! Edessäni näin pyöreän paperisen pallovalaisimen, joka oli saanut uuden tyylin paperisuikaleiden ansioista ja lopputulos oli huikea. 

Pinterest, valaisin

Lattiavalaisin ennen.

Meillä ei tietenkään ollut juuri pyöreää, paperista pallovalaisinta mutta suippomainen lattiavalaisin kylläkin. Tämä valaisin oli saanut jäädä risaisena nurkkaan, unohduksen maailmaan. Mutta hei! Miksen voisi käyttää ideaa tähän valaisimeen ja antaa jälleen kerran jollekkin esineelle jatkoaikaa.

Mattoveitsellä suikaleiden leikkaaminen sujui nopeasti.

Pinterestissä olevassa kuvassa oli paperisuikaleet leikattu saksilla, mutta koska olen itse hieman "mulle kaikki heti nyt!" niin päädyin nopeampaan versioon suikaleiden tekemisessä.  Itselläni on käytössä valopöytä, jonka lasipinta osottautui mainioksi alustaksi leikellä suikaleet mattoveistä apuna käyttäen. Näin sain sarjana tehtyä samankokoisia suikaleita nopeasti ilman, että siihen kuluisi mielettömästi aikaa ja toisekseen, en löytäisi käsistäni rakkoja loputtoman saksimisen ansiosta.

Liimausvaihe.

 

 

Itse työ oli helppoa ja suhteellisen nopeaa. Vaihtelin paperisuikaleiden kokoa, jotta saisin valaisimeen enemmän elävyyttä. Taittelin paperin leveämmästä päästä vaihdellen 0,5 - 1 cm levyisen kaistaleen, jonne laitoin liiman. Asettelin suikaleen tämän jälkeen lampun vanhaan, paperiseen varjostimeen järjestäin rinta rinnan ja välillä lomittain. Syy miksi taitoin suikaleen päätä on se, että käyttämäni paperi oli tavallista kopiopaperia, jonka takia suikaleet olisivat jääneet nuolemaan varjostimen pintaa kuin rasvaiset hiukset pääkoppaa. Taittamalla sain paperin kohoamaan hieman valaisimen pinnasta.

Lady sai sitten uuden koltun ja kyllähän tätä ilmestystä jää katselemaan.

Siitä se ajatus sitten lähti...

Niin siis mistä?

No maan lovesta kaivetusta keinun vanhasta ritilästä. Siellä se oli ollut hautautuneena hiekkaan ja rikkaruohoihin ties kuinka kauan. Sääliksihän sitä kävi.

Tovin sitä siinä pällistelin ja ihmettelin, kun olin saanut ritilän vihdoin kaivettua esille vihreälle nurmikolle. Tykästyin heti sen sään runtelemaan ja ötököiden nakertelemaan runkoon. Lienen vähän pöljä, mutta olen aina ollut hieman hulluna puuhun. Ei minusta sitä sisustuspuuseppää sitten koskaan tullut, eikä edes puuseppää, vaikka haaveena oli... No jos sitten näin harrastellen nikkarointia vaan, oman elämän iloks ja huviks.

"Jokainenhan on jo seppä syntyessään;

             nimittäin oman onnensa seppä."

 

Ritilä sai olla hallin seinää vasten jokusen viikon. Siinä se ehti kuivahtaa ja putsaantua vuorotellen loppukesän tuulissa ja -sateissa. Vihdoin koitti se päivä, kun otin vasaran ja naputtelin muutaman riman irti kehikosta. MULLA OLI IDEA!

Jatkoaikaa tv-tasolle.

Pistosaha ja tasohiomakone, check! Keltainen spraymaali, check! Mattalakka-spray, sekin hollilla. Ja jos joku miettii "No entäs suojavarusteet?" niin olipa nekin päällä. Silti homman lopuksi sain kaivella pölyä nenästäni ja selvitellä päätäni maali- ja lakkahuuruista kahvikupponen kaverinani.

Sen verran hommaan kuitenkin tuli takapakkia, että mattalakka ei tietystikkään tuonut riittävää suojaa keltaisen spraymaalin päälle. Kuvittelin jo mielessäni sen kerran, kun lapset nakkaavat tuunatulle ja jatkoaikaa saaneelle tv-tasolle ketsupin peittelemän spagetin, niin ei olis taas äidin riemulla rajaa. "Mitäs sitten keksittäisiin?" *wondering* "Venelakka!" Nyt ei tarvitse muuten itkeä suuremmistakaan sotkuista ja pölytkin irtoaa puolikiiltävän lakan päältä, vaikka puhaltamalla!

Seuraavana aamuna kipittäen halliin ja testi, joko pinta on riittävästi kuivunut. Olihan se! 

Ei muuta kuin yksin roudaamaan kolmannesta kerroksesta IKEAn, jo hieman kulahtanutta TV-tasoa portaita alas. Välillä rukoilin, että "Jos nyt horjahdan, niin toivottavasti refleksit toimivat edelleen" ja "Sehän on sitten tv-taso, joka siinä onnettomuudessa on ensimmäisenä alhaalla".

Tiedätte varmaan telkkarissa hyvin mainostetun liiman, jonka ansiosta ei enää tarvita nauloja? (Hyvin suosittu tuote varmaan rakennusmiesten piireissä, joille ohrapirtelö saattaa maistua työpäivää edeltävänäkin iltana.)
Purkin kyljessä lukee; "Sen pitää minkä lupaa". Harva puteli kuitenkaan osaa puhua, joten eihän se liima mitään pitänyt.
Kymmenessä sekunnissa piti olla rimat kiinni tv-tason päällä. Luvattu aika venähti kuuteen tuntiin ja avuksi piti ottaa puristimet.

Joka tapauksessa valmista tuli, vaikka työaika projektin parissa venähtikin. Siinä se lepää. Osa vanhaa, maasta kaivettua keinun ritilää olohuoneessa, vähän niin kuin "paraati paikalla".